Puolikuun Tarinat

Petetyt III
Ensimmäinen askel

Toinen aamu Malttarwan kylässä alkoi syksyisen kalseana tihkusateineen ja jäätävine viimoineen. Eilispäivän karhun kohtaamisesta selvinneiden aamupala tuli yllättävään, mutta onnelliseen päätökseen kun Derek käveli majatalon etuovesta sisään. Kuolleeksi luultu magus olikin hengissä ja täysissä sielun voimissa – joskin hiukan muuttuneena; Derekillä oli nyt lumenvalkoiset hiukset ja valkoisia untuvia ympäri kehoa. Iloisen jälleennäkemisen jälkeen osittain palautunut ryhmä valmistautui lähtemään pohjoiseen kauppavankkureiden kyydissä, jahka ne saapuisivat.

Ja kyllä vankkurit saapuivatkin, paitsi valtavalla kiireellä ja epäkuolleiden takaa-ajamina. Yllätyksestä tokeneina Keihäät syöksyivät puolustamaan vankkurikuskia, ja kylää, tältä epäkuolleelta viholliselta. Vankkureita saattanut ratsumies Jonah Mandipula liittyi taisteluun, ja auttoi ystävyksiä tuhoamaan zombit ja luurangot. Samaan hengenvetoon hän liittoutui viisipäisen joukkion kanssa, oppiakseen totuuden Seitsemän Keihään legendasta.

Epäkuolleiden hävityksen jälkeen riimumaagi Ziprick pyysi nyt kuusihenkistä joukkiota etsimään kävelevien ruumiiden lähteen, joka huhujen mukaan voisi hyvinkin olla pohjoisessa päin sijaitseva hylätty hautausmaa. Asia ei tosin ollut näin, kuten seikkailijat huomasivat saavuttuaan suurelle metsäaukiolle, josta löytyi useampi iso ruumiskasa, kultisti taikakehässä, ja lisää epäkuolleita. Seurannut taistelu oli lyhyt ja kiivas, ja se päättyi kultistin kuolemaan, kun Asselchen onnistui lävistämään tämän maahan kiinni – solisluun kohdalta rintakehän alapuolelle.

Saavuttuaan takaisin Malttarwaan, ryhmä palkittiin varusteilla ja loitsuhoidolla.

Sitten, he valmistuivat lähtemään kohti pohjoista jälleen kerran.

View
Petetyt II
Ensikuulumiset

Grey minepathPainostava pimeys, klaustrofobinen ympäristö ja jatkuvat yhteenotot pimeähaltioiden kanssa eivät olleet helppoa viidelle, vuorten uumenissa matkaavalle ystävykselle. Matka vuorten alitse oli pitkä ja harmikseen seikkailijajoukko joutui viettämään pitkän ajan, ja jopa lepäämään, tässä vaarallisessa ja ahdistavassa paikassa. Lopulta ystävykset kuitenkin saavuttivat vuorten pohjoispuolen, jossa he ottivat yhteen syväkääpiöryhmän kanssa. Kukistettuaan vihamieliset vastustajansa, joukkio poistui luolastosta kääpiöiden tekemän aukon kautta.

Petettyjä tervehti Szephyrian syksyisen lehtimetsän lisäksi joukko aseistautuneita ihmisiä, jotka esittelivät itsensä osaksi läheisen kylän miliisiä, ja kehottivat tulemaan mukaan. Ilman syvempiä syitä epäillä ystävällisen oloisia miehiä, seikkailijat päättivät seurata heitä. Matka kuitenkin jäi lyhyeksi kun toinen aseistautunut joukkio pysäytti matkalaiset, samalla esittäytyen oikeaksi miliisiksi ja väittäen alun perin miliisiläisiksi esittäytyneitä kulttilaisiksi. Nähtyään Malttarwan miliisin symbolin ja kuultuaan joukkion johtajaa, Ter Ziprickiä, Petetyt päättivät uskoa tätä juuri ilmestynyttä ryhmää ja surmasivat valejoukon jäsenet, jotka todella osoittautuivatkin kulttilaisiksi; ryhmän oletetulta johtajalta löytyin sinettisormus, jossa oli punainen pääkallo.

Taistelun jälkeen Ziprick miehineen saattoivat seikkailijat Malttarwan kylään, jossa heille annettiin ruokaa ja yösija. He myös tapasivat Cayleanin, puolihaltian, joka oli kylässä vierailulla setänsä kanssa, tarkoituksenaan tutkia magian saloja siellä.

Ennen nukkumaanmenoa Tia-oro ja Asselchen menivät tapaamaan Ziprickiä hänen kehotuksensa mukaan, kun taas Akim, Derek ja Seyna jäivät majataloon keskustelemaan Cayleanin kanssa. Miliisin kapteenin luona kaksikko oppi, että Szephyria on sisällissodassa hulluksi tulleen arkkimaagi Zee Najin ja Pyhän Keihään, Ars Metexin, jakaessa kansan kahtia. Kapteenin puhe kuitenkin keskeytyi voimakkaan suden ulvonnan täyttäessä viileän syysillan. Ziprick painui saman tien ulos, Tia-oro ja Asselchen perässään. Kylää oli nähtävästi terrorisoinut harvinaisen aggressiivinen susilauma, joka puheiden mukaan oli tappanut jopa yhden kyläläisistä. Tilanteen rauhoituttua Ziprick palasi kotiinsa, toivottaen hyvät yöt, ja jättäen seikkailijat pohtimaan hänen tekemäänsä pyyntöä susien tappamiseksi.

Seuraavana aamuna Petetyt ja ryhmän mukaan lyöttäytynyt Caylean päättivät korvata kapteenin majatalon omistajan vieraanvaraisuuden lähtemällä kylää häirinneen susilauman perään. Ziprick ehdotti läheistä metsäaukiota tai luolaa susien lepopaikaksi, ja ryhmä päättikin tarkastaa Cave tunnelluolan ensimmäisenä. Päätös kuitenkin osoittautui huonoksi kun luolalta löytyi susien sijaan vihainen harmaakarhu, joka oli valmis tappamaan pesähäiriköt.

Taistelu karhun kanssa oli raaka ja ankara seikkailijoiden huomattavasta ylivoimasta huolimatta ja Akimin puolustaessa muita villieläimen hyökkäyksiltä, hän sai kuolettavan iskun ja kaatui maahan tuhkana – epäilemättä kaikkien yllätykseksi. Tilanne näytti synkältä kamppailevalle joukkiolle – varsinkin kun Caylean oli hylännyt heidät Akimin tuhkauduttua, ja näytti muuttuvan toivottomaksi kun lauma susia ilmestyi metsänrajasta ja syöksyi suoraan taistelevaa nelikkoa päin. Heidän onnekseen sudet hyökkäsivätkin karhun kimppuun ja onnistuivat lopulta tappamaan raivoavan eläimen, mutta ei ennen kuin se oli saanut toisen uhrinsa – Derekin.

Ennen paluutaan takaisin Malttarwaan, kolme selviytyjää oppivat susia johtavalta ja ihmiskieltä puhuvalta worgilta, että lauma oli paennut etelään pohjoisen epäkuolleita ja että koko asia Malttarwan kanssa oli väärinkäsitys; kuollut kyläläinen oli yksi nyt kuolleen karhun useista uhreista.

Loppujen lopuksi ryhmä palasi takaisin kylään kantaen Derekin ruumista mukanaan. He selittivät susilauman aikeet ja veivät Derekin kylän kappeliin hautausvalmisteluja varten.

Hautajaisten jälkeen jäljelle jääneet jatkaisivat pohjoiseen, Luarkan kylään.

View
Petetyt
Heräämisiä

Kiiltävä terä. Viiltävää kipua. Punaiset kädet. Viimeinen näkymä on nopeasti lähestyvä miekan terä.

Herätys ei ollut mukava viidelle metsän siimeksessä makaavalle hahmolle. Muisto oli vanha, mutta selvä – ja lähes ainoa asia, joka näillä viidellä on ollut mielessä viimeiset kymmenen vuotta. Akim, soturi itäisiltä mailta, on ensimmäisenä jalkeilla. Haltiamaagi Tia-oro, Jyrkkärinteen Asselchen ja Derek Viherniitty, vaihtoehtotaktikko, seurasivat nopeasti perässä. Myös Seyna, yksi Elbionin mystikoista, nousi tarkastelemaan joukkion ympäristöä, joka lähinnä koostui loputtomalta tuntuvasta syysmetsiköstä ja sen monipuolisesta aluskasvillisuudesta. Muisti tuoreena mielissä, he ymmärsivät olevansa Erta eteläosissa, Villimailla, Kilpivuorten takana.

Brown treeHetken pohdinnan jälkeen ryhmä päätti lähteä liikkeelle ja yrittää löytää tiensä pois Villimailta ja takaisin sivistyksen pariin. Akimin suunnistustaidon johdolla ryhmä suuntasi pohjoiseen, Kilpivuoria kohti, mutta yö laskeutui ennen kuin he ehtivät ne saavuttaa. Onnekseen he löysivät pienen metsäaukean johon leiriytyä. Aukealla oli myös pieni lampi, joka kuitenkin paljastui vesinymfin kodiksi. Tämä kaunis, mutta outo nymfi oli erittäin kiinnostunut kuulemaan mitä tahansa tarinoita ryhmällä oli kertoa. Ja niin jokainen jäsen vuorollaan kertoi tarinan nymfin pyyntöjen tyynnyttämiseksi.

Levätyn yön jälkeen nymfi oli kuitenkin vastahakoinen päästämään ryhmää lähtemään ja vaati ryhmää jatkamaan tarinankerrontaansa. Yksinäisyys oli nähtävästi ajanut olennon hulluksi, sillä se hyökkäsi viiden ystävyksen kimppuun kun he kieltäytyivät tästä. Villin kärhämän jälkeen vesinymfi ja tämän eläinapurit olivat kuolleita, ja viisi sankaria ruhjeisia, mutta elossa.

Lopulta Akim ja kumppanit saavuttivat Kilpivuorten juuren. Ylitysongelman ratkaisu löytyi nopeasti, kun he huomasivat pimeähaltijoita vartioimassa vuorten rinteessä olevaa selvästi rakennettua suuaukkoa. Akimin ja Derekin suunnitelma vartijoiden ylipuhumiseksi ei toiminut kovin hyvin ja hetken päästä koko ryhmä oli kivisellä suuaukolla kahden kuolleen pimeähaltian kanssa.

Suuntana olo edelleen pohjoinen, mutta nyt matka taittuisi Kilpivuorten ali, läpi syvän pimeän.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.